Saimaa konserttisalikiertueelle uusien menestyslevyjen tiimoilta

Kahden albumin kokonaisuus ”Vol. 6” & ”Vol. 7” vie Saimaan ensimmäistä kertaa konserttisaleihin

Kriitikoiden ylistämä ja yleisön rakastama Saimaa suuntaa ensimmäiselle, Vol. 6 & Vol. 7 -nimeä kantavalle, konserttisalikiertueelleen keväällä 2025. Ikonisen Love Recordsin kautta julkaistu kahden albumin kokonaisuus siivittää Saimaan kahdeksalle eri paikkakunnalle ympäri Suomen. Kevään kiertue tarjoaa mahdollisuuden kokea bändin energinen lavashow aivan uudella tavalla.

– Mittarit, mukaanlukien vanhan rakuunan viisari, värähtää Saimaan nousevan keikkasuosion kohdalla sellaisissa lukemissa, että päässä tärähtää ja on lähdettävä bändin ekalle konserttisalikiertueelle! Kuulijallehan se meinaa mukavuutta. Pehmoiset penkit, väliajalla pikku konjamiinit, käsilaukussa suklaarusinoita/ranskanpastilleja, sanoista saa selvää JA ajoissa kotiin pieremään…ja ja liput kätevästi internetistä etukäteen, yhtye tiedottaa omalla persoonallisella tyylillään.

Tuottaja-muusikko Matti Mikkolan luotsaama Saimaa on vakiinnuttanut asemansa yhtenä Suomen arvostetuimmista kokoonpanoista. Bändi on tunnettu ennen kaikkea sähköisen hurmoksellisista keikoistaan, joiden keskiössä ovat laulajien Liisa AnastasiadiksenNelli SaarikoskenUnna Kortehiston ja Kimmo Härmän hunajaiset harmoniat ja energinen lavapreesens.

Saimaa: Vol. 6 & Vol. 7 -konserttisalikiertue
5.2. Helsinki, Savoy-teatteri
7.2. Oulu, Madetojan sali
8.2. Tampere, Tampere-talo
14.2. Kuopio, Musiikkikeskus
15.2. Lahti, Sibeliustalo
21.2. Turku, Konserttitalo
28.2. Jyväskylä, Paviljonki
1.3. Pori, Promenadi-sali

Liput nyt myynnissä!
Lipunmyyntilinkit tästä