Laulaja- ja lauluntekijä Yona julkaisi yhdeksännen studioalbuminsa Eden 20. syyskuuta ja suuntaa levynjulkaisukiertueella konserttisaleihin ympäri Suomen. Kiertue starttaa Lahden Konserttitalolta 11. lokakuuta, päättyen Porvoon Taidetehtaalle 16. marraskuuta. Meillä on suuri ilo ja kunnia tuottaa koko kiertue.
”Eden kertoo sisäisestä turvapaikasta, kaiken läpäisevästä rakkaudesta, luontoyhteydestä ja irtipäästämisestä. Levy on tehty yhdessä tuottaja Mauri Syrjälän, sekä mun upean yhtyeeni kanssa. Eden on mun soinnille tutusti orgaaninen, mutta vahvasti konemusavaikutteinen, eli luvassa on tavallaan hyvin erilaista Yonaa kuin aikaisemmin”, Yona kertoo levystä.
Julkaisukiertueen keikat ovat kaksiosaisia. Uuden levyn lisäksi konserteissa tullaan kuulemaan myös useita rakastetuimpia kappaleita Yonan aikaisemmilta levyiltä.
”Meidän jokainen keikka on uniikki ja annamme aina kaikkemme musiikille. Odotan suurella jännityksellä ja innolla, että pääsemme sukeltamaan yhdessä Edeniin”, Yona fiilistelee kiertuetta.
Yona tunnetaan ennakkoluulottomasta ja uniikista tavastaan yhdistellä taiteessaan eri musiikkigenrejä. Yonan kappaleille on ominaista henkilökohtainen ote, vahva tunnelataus ja elokuvalliset mittasuhteet. Artisti palkittiin edellisestä albumistaan Uni johon herään Kriitikoiden valinta -Emmalla ja Teosto-palkinnolla.
Yonan ilmaisuvoimaisessa yhtyeessä soittavat Juhani Grönroos (kitara), Juho Kanervo (sello), Antti Kujanpää (koskettimet), Tuomas Timonen (rummut), Antti Kivimäki (basso), Paavo Malmberg (ääni) sekä Jaakko Peltonen (valot).
Yhteistyössä: All Day Agency & Is This Art.