Jarkko Martikainen kiertueelle uudistuneella trio-kokoonpanolla

Arvostettu laulaja-lauluntekijä Jarkko Martikainen kiertää syksyllä konserttisaleja uudistuneella kokoonpanolla. Aiemmilta kiertueilta tutun duon sijaan lavalla nähdään nyt trio, kun Martikaisen ja Petri Tiaisen rinnalle liittyy perkussionisti Janne Mathlin. Kiertue nähdään muun muassa Tampereen Työväen Teatterin suurella näyttämöllä sekä Helsingin Savoy-teatterissa.

– Olimme ehtineet treenata ja keikkailla Petrin kanssa parisen vuoden verran, kun puheeksi nousivat tulevaisuuden unelmat. Halu monipuolisempaan ilmaisuun ja vaihtelevampaan dynamiikkaan oli saanut molemmat pohtimaan mahdollista kolmatta soittajaa ja nimesimme molemmat tahoillamme Janne Mathlinin, Martikainen kertoo trion synnystä.

Triokokoonpano tuo konserttikokonaisuuteen merkittävää lisäulottuvuutta. Kiertueella kuullaan sekä uusia kappaleita että triolle uudelleensovitettuja versioita Martikaisen mittavan uran varrelta. Settilista rakentuu yhdeksän soololevyn materiaalin ympärille, ja mukaan mahtuu myös valikoituja kappaleita YUP-yhtyeen ajalta.

– Ytimekkäästi ilmaisten väripaletit ovat monipuolistuneet merkittävästi. Ikääntyneimmän ja tuoreimman laulun välinen aikaero tulee olemaan noin 32-35 vuotta. Joistain lauluista tulee tanssillisempia, joistain aiempaa harmonisempia. Joidenkin leikkisyys lisääntyy, joistain tulee entistä tuimailmeisempiä, Martikainen kuvailee tulevan kiertueen sisältöä.

Jarkko Martikainen, Petri Tiainen & Janne Mathlin: Konsertit 2026
29.10. Lappeenranta, Nuijamies Venue
30.10. Porvoo, Pensselitehdas
31.10. Tampere, Työväen Teatteri (Suuri näyttämö)*
6.11. Mikkeli, Kulttuuritalo Tempo
7.11. Helsinki, Savoy-teatteri*
13.11. Espoo, Sellosali*
14.11. Hyvinkää, Hyvinkääsali*
19.11. Kuopio, Maxim
20.11. Ylivieska, Akustiikka
21.11. Oulu, Pohjankartanon sali *

* Soldout Managementin tuottamat keikat