2000-luvun ikonisimpiin suomirock-yhtyeisiin lukeutuvan Happoradion keikat myy jatkossa Longplay Music Agencyn Kimmo Hirvonen. Bändin livemanagementista vastaa edelleen Soldout Management Jari Väyliön johdolla.
”Happoradio on aina arvostanut pitkiä työsuhteita sekä lojaalisuutta, Kimmon ja Longplay Musicin track record on tässä valossa vertaansa vailla. Plus joensuulaiset nyt vaan tekee asiat vähän paremmin kuin monet muut”, Happoradion laulaja Aki Tykki iloitsee uudesta keikkamyyjästä.
”Mahtavaa päästä aloittamaan yhteistyö pohjoiskarjalaislähtöisen yhtyeen kanssa! Happoradio on yksi suomirockin peruspilareista, jolla on pitkä ura kulta- ja platinalevyineen sekä vankkumaton keikkasuosio, joten on hienoa päästä tuomaan oma panoksensa tähän tarinaan keikkojen buukkaamisen osalta. Myös yhteistyötä Soldout Managementin timantinkovien ammattilaisten kanssa odotan innolla”, Hirvonen puolestaan kommentoi.
Happoradio solmi hiljattain myös uuden levytyssopimuksen Kaiku Entertainmentin kanssa, mistä kuultiin ensimmäinen näyte keväällä Ojaan ja allikkoon -singlen muodossa. Yhtye kirjoittaa parhaimmillaan uutta musiikkia ja kiertää kesäfestivaaleja. Bändi juhlistaa laulajansa 50-vuotispäivää Helsingin Tavastia-klubilla 19. syyskuuta erikoiskeikalla, jonka liput ovat nyt myynnissä Tiketissä. Syksyllä on myös luvassa 13 keikan konserttisalikiertue ympäri Suomen.